Talvi takana ja etelä edessä

Niin se aika vierii kun on hauskaa. Talvi alkaa olemaan ohitse (siis vuodenajan mukaan, luntahan riittää vielä kesäkuulle) ja etelä kutsuu. Tosin vaan hetkeksi, sillä mulla alkaa työt täällä taas juhannuksen jälkeen :) 

Viimepostauksen jälkeen ei tietenkään ihmeitä ole tapahtunut, mutta pieni yhteenveto voisi olla paikallaan. Ensinnäkin Ulpusta on tullut ihan mahtava hiihtokaveri; se jolkottelee ladun ja penkan välissä ohittaen kiltisti muut koirat ja välittämättä muista hiihtäjistä. Voin huoletta pitää sen fleksissä, koska se pysähtyy ja himmaa vauhtia käskystä, eikä poukkoile ladulla. Siitä on kuoriutunut myös mainio pihakoira; pysyy omalla tontilla, ei mene tielle, ja tulee toimeen naapurin koirien kanssa (myös Masin, jonka kanssa aiemmin talvella oli hieman nokkapokkaa) eikä sitä tarvitse vahtia, vaan sen voi huoletta antaa olla pihalla itsenäisesti. Ehkä suurin yllätys Ulpun suhteen oli se, miten helppoa sen kanssa on matkustaa julkisilla. Mä tietysti varauduin pahimpaan, mutta nätisti se rauhoittui mun jalkoihin matkatessamme ensin bussilla Rovaniemelle ja siitä junalla Ouluun. Oulussa Ulpu oli selkeästi iloinen päästessään kaupungin vilinään; se nousi näyteikkunoita vasten ja heilutteli häntää mallinukeille ja vipelsi vilskeessä. Mutta rauhoittui myös kulkemaan lyhyessä hihnassa nätisti sivulla ja asioi fiksusti levykaupassa. Se myös sopeutui hienosti olemaan yksin kaverini kämpillä, ei metelöinyt eikä rikkonut mitään, vaan veteli sängyssä unta nuppiin tyytyväisenä, niinkuin se tekee kotonakin yksin ollessaan. Sille on selkeästi tullut järkeä päähän :)

Sain Oulun KAS:ilta ostettua agihalliin kausarin, ja päästiin jo ekan kerran vähän treenaileenkin. Ulpu oli mahtava. Se ei kiihtynyt liikaa, muisti lähes kaiken, otti kontaktia ja selkeästi nautti vauhdin hurmasta ja esteiden suorittamisesta. Otettiin ihan yksinkertaista muutaman esteen rataa matalilla rimoilla, tarkoituksena vaan pitää hauskaa ja leikkiä yhdessä. Hieman kokeiltiin puomia ja keinuakin, vaikka pääasiassa rallattiin hyppyjä, putkia ja keppejä. Ja ensi sunnuntaina on sitten ensimmäiset ryhmätreenit täällä Kittilässä ulkokentällä :)Täytyy toivoa, että OPSA saa ensi talveksi hallin jostain ja päästään treenaan taas ympärivuotisesti. Kisoja tuskin käymme kesän aikana, mutta muutamat epikset voisi juosta ihan huvin vuoksi :) "Ilmeetön plösö" tuskin käy myöskään kehissä, ellei sitä joku Eija sinne väkisin halua viedä, mut putkille olisi hyvä päästä kokeileen A:ta ja mejä-touhut tietysti kiinnostaa, jos niitä vaikka olisi kokeita täällä pohjoisessa syksyllä.

Että sellasta. Innolla odotan pääsyä tampereelle, koska siellähän on pentuja pilvin pimein lutuutettavana ;)

En tykkää!! t. Ulpu

Eipä ole paljon ollut lapsille kerrottavaa tässä meidän yksinkertaisessa elämässä täällä pohjoisessa. Agitreenejä sodankylään on järkätty kahdesti, ja molemmilla kerroilla niin, että olen töissä, eli ei olla päästy. Muutenkin ryhmässä harrastaminen on jäänyt, mutta eipä se oikeastaan ole haitannut, koska koira ei tunnu yhtään kärsivän asiasta. Päinvastoin, se on sopeutunut ihan loistavasti meidän uuteen, rauhaisaan elämäntyyliin, jossa ektremeä tuovat vain satunnaiset vierailut lähipitseriaan tai kylille. Täällä on kyllä sellainen hieno asia, että lähes joka kuppilaan voi mennä koiran kanssa, eli saa vaihtelua perus-arkeen, kun välillä metsälenkin sijasta käy kokiksella ja nakkimukilla Hölmölässä :) Tai tekemässä puita kaverini äidin luona veitservasassa.

Aktiviteettien osalta siis kaikki on hienosti, ongelmia on enempi tuottanut kovat pakkaset ja paikalliset koirat, jotka ei ilmeisesti ihan ymmärrä Ulpun tampereen-murretta, koska se on riepu saanut jo kolmesti turpiinsa. 

Ensin se sai köniin naapurini vanhalta belgi-nartulta, jonka en yhtään huomannut hengailevan tuossa kuistilla, kun lähdin ovesta. Se ehti nappasta Ulpulle vekin silmäkulmaan, joka ei sitten onneksi ollutkaan niin paha, kuin mitä verenvuodosta olisi voinut päätellä. Toisen kerran köniin tuli lapinkoira Masilta, jonka kanssa muuten on tultu ihan mukavasti toimeen, mutta joka ei ymmärrä että KAIKKI kepit, halot ja risut ovat Ulpun yksityisomistuksessa ja niihin ei kosketa. Tätä asiaa piti sitten terrierimäiseen tyyliin alkaa setvimään, ja turpiin tuli; vekki otsassa, kaulassa ja korvan takana. Nyt Masia hieman arastellaan ja vähän möristelläänkin ihan vain varmuudeksi, että tajuaa pysyä omilla tonteilla. Kolmas kerta tapahtui mun ollessa Oulussa ja Ulpun ollessa hoidossa täällä mun työkaverilla. Joku karannut husky kävi kyselemättä kimppuun tässä nurkilla ja taas oli vekkiä otsassa ja kaulassa, lisäksi Ulpun talvimattelista hajosi lukko. Onneksi koiranhoitaja sai potkittua huskyn tiehensä ja pahemmilta vammoilta säilyttiin tälläkin kertaa. Mutta huomaa koirasta, että varsinkin isommat, pystykorvaiset jännittävät hieman nykyisin. 

Tähänki pelkoon oiva apu on ollut kaverini hoito-husky, jota heti aloimme käyttää terapia-eläimenä Ulpulle. Polarille kun voi möristellä kuinka paljon vaan, ja Polar kuittaa kaiken heiluttamalla häntäänsä :) 

Täällä on muuten aina joltain koira hukassa. Eräs malamuutti seurasi meitä ihan kotiin asti, tuota Ulpun kimppuun käynyttä koiraa on haettu viikkotolkulla ja lähes joka viikko joku huutelee koiraansa kittilän ja levin fb-sivustoilla. Ihme touhua. Tosin täällä paikalliset koirat usein ovat pihoilla vapaina ihmisten ollessa töissä, mutta lähes kaikki karkurit onkin yllättäen sesonkilaisten koiria, paikalliset tuntuvat pysyvän tonteillaan. Tuosta erään talon pihasta meitä juoksee aina tielle vastaan kaksi pystäriä ja yksi lapinkoira, mutta ne käy moikkaan ja sitten kun käsken, niin ne lähtee kotiinsa. 

Sitten ne pakkaset :) Joo, ei ole Ulpun juttu, ei varsinkaan silloin, kun mulla on aamuvuoro ja kello soittaa 4.45. Ulpuhan ei korvaansa lotkauta, kun mä kömmin ylös sängystä ja uloslähtö on vähintäänkin helvetinmoista venkoilua. Siihen kun lisätään takki ja pakkanen, niin kyllä ottaa koiraa aivoon. Usein se vetää liinat kiinni kuistilla, kääntyy ja painelee takaisin sisälle, joko omaan petiin tai sitten suoraa saunaan. Eikä sitä kiinnosta yhtään, kun mä lähden töihin.

Aikaa ollaan tosiaan vietetty myös kaverini äidin luona veitservasassa, joka on tästä noin 8km pohjoiseen. Siellä naapurissa asuu siis lapinkoirat Iiris ja Masi. Iiriksen kanssa ne alkuun vähän nahistelivat, mutta tulevat jo hyvin toimeen. Ja Masin kanssa oli tää keppi-jupakka. Maalla on mukavaa, kun koira voi olla ulkona ihan keskenäänkin, kun ei se lähde pihasta. Tai jos lähtee, niin lähtee metsään ja tulee kyllä takaisin päivän mittaan. Ja Leila antaa ruokaa ja paljon. Tosin pirttiin ei pääse, mutta se ei haittaa, kun voi kiivetä yläkertaan nukkumaan sänkyyn peiton alle :) Ja yritti se jouluna jo hiippailla salaa pirttiinkin, vaikka on ennen pysynyt kiltisti kynnyksen takana. Ilmeisesti se ajattelee, että koska Leilalta saa jo ruokaakin, niin kyllä sitä pian pääsee kainaloon nukkumaan kun vaan reippaasti tekee itse aloitteen ja pikkuhiljaa hiipii lähemmäksi :)

Luonnetesti

Ah, rauhaisaa pikkukylän meininkiä!! Ollaan rämmitty metsät ja keskustakin, Ulpu on saanut kaverin eräästä pienestä pilkku-piskistä ja elämä täällä on lähtenyt rullaamaan hyvin. Mulla on alkanut työt, eli pikkuhiljaa se säännöllisen epäsäännöllinen arkikin alkaa urautumaan. Mähän siis olen ollut lomalla tässä yli kuukauden :)

Heti ekalla viikolla täällä mun entisen kämppikseni Maijan dalmiksen pentu Tom oli meillä hoidossa kolme päivää. Tom on melkoisen jääräpäinen ja vahvatahtoinen pentu, se osoitti kyllä heti kokevansa vääryyttä, kun en antanut piskien riehua sisätiloissa :) Tuossa se märisi sohvalla kovaan ääneen mua tuijottaen. 

Maijan ja Tomin kanssa ollaan käyty kävelyllä, riehuttu ja ajettu autolla pöpelikköön. Tuli siinä tosiaan testattua sekä terrierin, että pilkkumiehen hermot, kun pimeällä tiellä auto lähtee ensin heijaamaan ja pyörähtää siitä vastaantulijoiden kaistan yli penkkaan, Maija kiljuu, minä rauhoittelen. Auton pysähdyttyä tsekkaan tietenkin ensin koirien kunnon, jotka raukat heräsivät kesken unien kuumottavaan tilanteeseen, ja sitten alamme miettiin, mistä saamme apua. Kun nousimme autosta pois, Ulpu alkoi ensin haukkumaan ihan vimmatusti. Kävin autolla komentamassa sitä rauhoittumaan, jonka jälkeen molemmat käpertyivät takaisin unilleen. Uskomatonta. Pieni Tom ei oikeastaan reagoinut tilanteeseen mitenkään, vaikka Maijan hermo petti. Saatiin onneksi pian apua ja muki ongittua penkasta ehjänä. Huh!

Terrierin hermoja koettelin vielä lisää ajamalla tolpan kautta myöhemmin samalla viikolla. Hyvin kesti koiran (ja omat) hermot, mutta auto ei ihan kestänyt. Voi mun corsaa, toivottavasti se saadaan korjattua.

Ekalla hiihtolenkillä koiran kanssa kävin eilen, pari kertaa se yritti suksiin kiinni, mutta antoi olla, kun kielsin. Hyvin se viipotti edellä, siitä tulee vielä hyvä hiihtokoira :)

Tällaista tänne, onnellisesti elossa :)

Doris oli toisenlainen, Doris oli reissunainen

Päivitystä pitkästä aikaa!! Kuten varmasti kaikki lukijat tietää, niin me ollaan tehty muutto toiselle puolen suomea Kittilään, Sirkan kylään. Olin täällä jo syyskuun ilman koiraa töissä, ja sain töitä myös talveksi, joten heitettiin hyvästit vanhoille kuvioille, pakattiin elämämme mun pikku Corsaan ja hurauteltiin napapiirin toiselle puolelle revontulien maahan.

Perinteisesti ajeltiin ensin pariksi päiväksi Ouluun kaverin luokse. Ulpu matkusti pelkääjän paikalla vöissä, ja nukkui kiltisti suurimman osan matkasta. Tosin jossain kohtaa pohjanmaata se sai jonkun vastustamattoman tuoksun nokkaansa, ja nuuskutti ilmaa innosta vinkuen. 

Vierailu ystäväni luona meni odotettua paremmin. Saapumis-iltana se käpertyi koppaansa ja nukkui koko illan rauhassa. Seuraavana päivänä tutustuttiin yhdessä paremmin Ouluun, käytiin palloa heittämässä nallikarilla ja käveltiin Pikisaaren kautta Kuusisaareen. 

Matkan Oulusta Kittilään Ulpu joutuikin matkustaan repsikan jalkatilassa, koska ystäväni tuli meidän kyydissä myös lappiin. Viikonloppu me vieteltiinkin metsä- ja halkohommia tehden Veitservasan metsissä. Ulpu pysyi hienosti lähellä metsässä, kertaakaan ei kadonnut kuuloetäisyydeltä, matkusti traktorin lavalla ja toimi hyvänä päällysmiehenä halkohommissa. Ja illat nukkui niin sikeästi, ettei välittänyt yhtään siitä, kun me ihmiset katseltiin telkkaria pirtissä jonne koiraa ei saanut laskea, vaan nukkui portaissa takin päälle käpertyneenä.

Eilen tultiinkin sitten omaan kotiin, käytiin saunassa ja köllöteltiin yhdessä sohvalla koko ilta. Ulpu on kyllä hienosti sopeutunut tilanteisiin, ja se tuntuu oppivan hyvin nopeasti eri talojen säännöt ja käyttäytynyt uskomattoman hienosti koko ajan ja totellut käskyjä kuin parempikin palveluskoira. Alkaako ikä tekeen tehtävänsä kenties? Vai olenko oikeasti vain onnistunut tuon kanssa? Vaikea sanoa, ehkä sillä on vaan joku vaihe meneillään :D